Katse

Toisaalta tässä. Here Then.
Näyttely Tampereen taidemuseossa TR1, Väinö Linnan Aukio 13, 30.9.2007 saakka.
Toisaalta tässä. Here Then. Valokuva teoksena ja tutkimuksena (2007), toimittanut Mika Elo. Taideteollinen korkeakoulu ja Taideakatemia, Helsinki.


Harri Laakso, Lehto, digitaalinen värivedos 2005/2007

Täältä jostain, jotain, jonkin kaltaista

Jukka Järvinen

Vielä joku aika sitten lehdistötiedotteeseen kirjoitettiin taiteilijan pohtivan työssään niitä ja näitä kysymyksiä. Tarkkaavaisempi havainnoija osasi lukea sen kuitenkin tarkoittavan sitä, että näyttelyn – enemmän tai vähemmän epämääräisissä – töissä aiheena oli jotain sen kaltaisuutta, jonka saattoi hyvällä tahdolla liittää jonkun toisen pohdintoihin mainituista kysymyksistä, joita taiteilija väitti pohtivansa. Nyt kun taiteilija kertoo pohtivansa töissään niitä ja näitä kysymyksiä on huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä kyse siitä, että kyseinen taiteilija väsää tohtorinväitöstään taidekorkeakoulussa (ja näyttely liittyy tutkimushankkeeseen).

Tässä on kyse tutkimuksellisuudesta. Kahta väitöstutkimuksensa jo loppuun saakka saattanutta lukuun ottamatta kyse on Taideteollisen korkeakoulun ja Kuvataideakatemian tohtoriopiskelijoiden näyttelystä ja julkaisusta. Toisin sanoen tämä on osa Suomen Akatemian ja Taiteen keskustoimikunnan rahoittaman Valokuvataiteen ja -teorian tutkimushanketta.

Yhdistävä tekijä on medium, jota julkaisun toimittanut Mika Elo kehottaa olemaan samaistamatta välineeseen Walter Benjaminiin tukevasti nojaten (1). Koko joukko on 1960-luvulla syntyneitä keski-ikäisiä valokuvataiteilijoita. Kaikki ovat asemansa vakiinnuttaneita omalla sarallaan arvostettuja tekijöitä.

Näyttelyyn ja tutkimushankkeeseen liittyvään kirjalliseen teoksen kukin on laatinut työskentelynsä kannalta keskeisiä kysymyksiä pohtivan artikkelin. Asetelman hienoinen epätasaisuus näkyy sekä näyttelyssä että ennen kaikkea tutkimusjulkaisussa. Taikin tohtorit ovat tottuneita kirjoittajia; viiteapparaatti pysyy hanskassa ja lähteistä löytyy enemmän substanssia kuin viittaus epähuomiossa väärään numeroon lähetetyn tekstiviestin käsittämätön vastaus. Muiden vahvuus on enemmän taiteellisen ilmaisun puolella.


Mika Elo, Lauluharjoituksia valokuvalle 2007
yksityiskohta installaatiosta

Osittain tekstien epätasaisuutta selittää kaksi erilaista taiteellisen tutkimuksen traditiota. Taideteollisen korkeakoulun tohtoreilla oma taiteellinen tekeminen ei ole ollut tutkimuksen keskiössä. Kuvataideakatemiassa omaan tekemiseen ja sen analysointiin keskittyvä tutkimus saattaa näyttää hivenen jakomieliseltä: Taiteilija tuottaa teoksen, asettuu tutkijana itsensä ulkopuolelle katsomaan, ymmärtämään ja analysoimaan tekemäänsä ja etsimään teon motiiveja. Jätöstä tarkastellaan suhteessa jonkinlaiseen teoreettiseen kehykseen ja lopputuloksena on sitten refleksiivistä tekstiä.

Kuvataidekriitikko Otso Kantakorpi totesi hiljattain lukemassaan radiopakinassaan taiteilijan vapaudeksi oikeuden melko haksahteneeseen asioiden yhdistelyyn. ”Istuttuani paljon taiteilijoiden työhuoneilla olen huomannut, että taiteilijat toimivat todellisuudessa usein aivan samoin kuin minä kirjoittaessani. Tiukan systemaattisenakin pidettyä taiteilijaa kuljettaa usein täysin satunnainen havainto ja sen tuottama assosiaatioketju. Ei siinä useinkaan ole mitään jumalaista. Taiteilijalla on vain yksinkertaisesti mahdollisuus toimia näin.(2)

Jos Kantokorven havainto vastaa totuutta, miten se on luettavissa suhteessa taiteelliseen tutkimukseen. Onko kyse satunnaisten mieleenjuolahdusten perusteella syntyneiden teosten rationalisoimista, ainakin osin järjettömän järkeistämistä? Onko rationaaliseksi ymmärretty tutkimus ristiriidassa aiheesta toiseen hyppelevän tekemisen kanssa? Parantaako taiteellinen tutkimus taiteilijan mieleenjuolahduksia, vai kahlitseeko se ne rationaaliseen? Tuleeko kuvista hengetöntä teorian kuvitusta, joka huvittaa korkeintaan enemmän oppineita?

Äkkiseltään katsottuna Finlaysonin tehdasalueelle sijoittuva TR1 on kiinnostavan rosoinen näyttelytila. Se muodostaa jonkinmoisen kontrastin hivenen kliiniseltä haiskahtavan näyttelyn kanssa. Toisaalta tahroja ja nyrjähdyksiä löytyy näyttelyn töistäkin. Onnistuvatko teokset tuottamaan visuaalista mielihyvää/mielipahaa, herättämään uusia sijoiltaan menneitä assosiaatioita?

Mistä sitten tarkemmin ottaen on kysymys. Vanhana tekijänä lunttaan vastauksen tietysti suoraan lehdistötiedotteesta: ”Toisaalta tässä -näyttelyn teokset käsittelevät monikerroksisella tavalla valokuvalle ominaista paradoksia: valokuva voi näyttää sen mikä ei ole näkösällä – edes kuvassa. Valokuva on vain toisaalta tässä, se vie ajatuksen aina myös jonnekin toisaalle pakottaen samalla katseen liikkumaan itse kuvassa. Valokuva myös tulee aina jostakin toisaalta.

Mitään radikaalisti uutta näyttely ei tarjoa, suuri osa töistä on aiemmin jossain muussa yhteydessä nähtyjä. Kenties se asettaa teosten tulkintaa aiempaan, vaikka aiemmin nähdyn voi hyvinkin kokea ihan toisin.

Pohdi mikä onkaan taideteos. Onko se esillä oleva kuva? Tila? Vai tapahtuma kuvaushetkellä? Vaiko ”tapahtuma”, ”aistimus”, minkä kuva sinulle välittää? Minkälaisen laulun kuulet katsellessasi tätä teosta? Koita laulaa teos ääneksi!” Nämä eivät ehkä ole tutkimushankkeen keskeisimpiä kysymyksiä, vaikka Mika Elon teoksen kohdalla näin saattaisi ollakin. Näitä kysymyksiä haastaa pohtimaan näyttelyyn liittyvä opetuspaketti, joka on lähinnä suunnattu peruskoulun ja lukion opettajille(3). Kirjoittamisen sijaan voisin yrittää epävireisesti laulaa tuntemuksiani, mutta nenä vuotaa ja ääni on käheä.

Mika Elon installaatio Lauluharjoituksia valokuvalle koostuu paperille tulostetuista kuvista asetettuna nuottitelineille. Ripustusidea kenties hivenen alkupuolen 'ysäriä', eikä mustesuihkutulosteena esitetty, suihkulähteen ylös suuntautuvan vesisuihkun muodostama veistos, silmänräpäyksellinen pysäytyskuva, oikein jaksa herättää suuria tunteita. Tulisiko kiinnostus suunnatakin tekstin ja teoksen väliseen suhteeseen. Tekeekö teksti teoksen, virittääkö se siitä enemmän, tai olisiko installaatio tekstin kautta transponoitavissa jotenkin toisin, vai olisiko kyse interpolaatiosta?

Pertti Kekarainen kertoo omasta työtavastaan: ”Lisään kuviini interiöörejä ja niiden rakennetta kommentoivia elementtejä, usein värillisiä läiskiä. Kuvat on toteutettu käyttämällä päällekkäisvalotuksia ja maskeja, nykyisin myös digitaalisen kuvankäsittelyn keinoin. Lisäämäni väriläiskät kommentoivat kuvassa tapahtuvaa tilannetta ja toimivat samalla kuvan sommitteluun ja rakenteeseen vaikuttavina tekijöinä." Siihen ei ole paljon lisäämistä. Värillisiä pallukoita kuvapinnalla, tasoja kuvapinnan edessä ja sisällä, minimalistista estetiikkaa?

Professorini Harri Laakso ansaitsee jo asemansa vuoksi hieman kehuja. Pidän hivenen nyrjähtäneiden valokuvien kohtaamisesta. Niissä on etelän valoa, epämääräistä ulkotilaa, suljettua tai unohdettua epämaisemaa. Videoteosten kanssa kohtaamiseni käy ehkäpä hivenen kiusaantuneeksi.

Heli Rekula on lukenut Bataillea, jonka sanastosta ainakin kirjassa esitetty vuonna 2006 valmistunut teos Surplus II saa vähintään nimensä(4). Aiempien kuvien voisi sanoa olevan rasvan tai siirapilta vaikuttavan aineen peittämän kehon kokemusten kuvallista esittämistä. Uudet videoteokset esittävät pintaa pitkin valuvaa valkoista ja tahmeaa ainetta.

Marjaana Kellan töissä huomioni kiinnittyy sarjaan Yritys jäljentää valoa taivasta kuvaamalla. Mikäli teoksen nimi kertoo taiteilijan työtavasta, jonka tuloksena esitetyt väripinnat ovat syntyneet, ollaan taas kerran valokuvan ilmaisullisten rajojen äärellä. Mitä valokuvaamalla on mahdollista voi kuvata ja mikä on lopputuloksena kun välineen ääri tulee ylitetyksi.


Heli Rekula, Passing, 2004, digitaalinen c-print, diasec

Saattaa kuulostaa pahasti aasinsillalta tai sitten kyse on aiemmin mainitulta mieleenjuolahdukselta, mutta näyttelyyn tutustumismatkalla Tampereelle satuin – ikään kuin sattumalta – piipahtamaan Kölnissä katsomassa Museum Ludvigissa Balthasar Klossowski De Rolan - paremmin tunnettu nimellä Balthus – näyttelyä 'Balthus – Aufgehobene Zeit. Gemälde und Zeichnungen 1932 bis 1960 '(5). Näyttely hämmensi ja jäi pysyvästi ainakin lyhytkestoisempaan muistiin.

Kun nyt sitten muutama päivä myöhemmin hivenen hämmentyneenä kääntelen käsissäni kumpaankin näyttelyyn liittyviä julkaisuja juolahtaa mieleeni muutamia kysymyksiä. Esimerkiksi: Mitä tulisi sanoa nuorelle, joka tahtoo isona taiteilijaksi? 'Just do it' ja 'seuraa omaa sydäntäsi minne se sitten sinut johdattaakaan', vai että 'Suomessa taidetta voi opiskella aina tohtoriksi saakka'?

Mutta jo seuraavassa lauseessa edellistä ohjetta – tulipa valituksi kumpi tahansa – olisi kai syytä tarkentaa ja todeta kansanviisauksiin vedoten: 'Ei se oppi ojaan kaada, eivätkä suuret sanat suutakaan halkaise.'


Viitteet:

(1) Mika Elo pohtii januskasvoista taiteilija/tutkijan suhdetta teoksen ja tutkimuksen. Walter Benjaminin ajattelun pohjalta hän esittää että ”teos ylittää sekä taiteen että filosofian ja artikuloi omassa hahmossaan tutkimusta, joka ei piittaa aluerajoista.” Teorian ja tutkimuksen haasteena Elo pitää teorian mediumin virittämistä teoksen tasolle, ”jolloin siitä muodostuu myös käytännön medium – tai toisinpäin.” Mika Elo ”Ajatteleva tutkimus”, teoksessa Toisaalta tässä. Here Then. Valokuva teoksena ja tutkimuksena (2007), toimittanut Mika Elo. Taideteollinen korkeakoulu ja Taideakatemia, Helsinki, 22. Toisaalla Elo pohtii Benjaminin kielifilosofiaa ja kielten käännettävyyssuhteita ja tuon teorian käyttökelpoisuutta suhteessa valokuvaan. Mika Elo ”Valokuvan kieli käännöstehtävänä”, teoksessa Toisaalta tässä. Here Then. Valokuva teoksena ja tutkimuksena (2007), toimittanut Mika Elo. Taideteollinen korkeakoulu ja Taideakatemia, Helsinki. «

(2) Otso Kantokorven radiopakina, ohjelmassa Kultakuume (klo 12.15-13.00),Yle Radio 1, 11.9.2007. (Ohjelmaa ei ole äänitetty!)
http://www.yleradio1.fi/kulttuuri/kultakuumeenkolumni/id12460.shtml, 11.9.2007. «

(3) Tampereen nykytaiteen museo, TR1, näyttelyyn liittyvä opetuspaketti:
http://www.tampere.fi/tr1/opettajille.htm, 11.9.2006. «

(4) Sana 'surplus' voidaan sanakirjan mukaan kääntää ylijäämäksi ja jäännökseksi.
Raija Hurme, Maritta Pesonen, Olli Syväoja 1990, Englanti-Suomi suursanakirja, WSOY Helsinki, 1285.
Karkeasti ottaen ylijäämä ja tuhlausta voidaan kai pitää, Bataillea mukaillen, kulttuuriin olennaisesti liittyvänä piirteenä. Aiheesta kenties huomattavasti enemmän ja monipuolisemmin Georges Bataillen tuotannossa. «

(5) Näyttely on avoinna 4.11.2007 saakka. Ellei taiteilijan nimi ole ennestään tuttu paikallaan lienee lyhyt esittely. Balthus oli itseoppinut kuvataiteilija, alkuun melko kehno piirtäjä, mutta vanhemmiten varsin taitava. Hän oli loppuun saakka oman tiensä kulkija ja hänen maalauksensa houkuttelevat psykoanalyyttisiin tulkintoihin. Balthuksen tuotannon helmien voisi jopa uskaltaa sanoa poikkeavan aikakautensa akateemisista tyyleistä; persoonallisina, intohimoisina ja selityksiä pakenevina. «

Kommentoi (0)

Powered by brooch Publisher v.1.0 © am Design 2006-