Katse

Apurahat ja Itu – videotaiteen tuotantoprojekti

Ruodot (2006). Kuvassa Jori Halttunen. Kuva: Tomi Glad.

Eräs rahoituskertomus

Tuuli Penttinen-Lampisuo, Itu-projektin tuottaja, taiteen tuottamisen läänintaiteilija, Satakunnan taidetoimikunta

Tarkoitukseni ei ole arvioida tai arvostella suomalaista apurahajärjestelmää, vaan kertoa siitä kokemusteni valossa. Esimerkkini on Itu – videotaiteen tuotantoprojekti, jota itse tuotan. Kirjoitan videotaiteesta kuvataiteen kontekstissa. Kirjoituksen näkökulma on ulkotaiteellinen. En puutu tuottamieni teosten visuaalisuuteen tai muihin sisältöihin, siihen miksi ne tehtiin tai miten raha taiteen tekemiseen käytettiin. Työnantajani on Satakunnan taidetoimikunta, jossa toimin taiteen tuottamisen läänintaiteilijana. Se tuo kirjoitukseen alueellista näkökulmaa.

Tuotantoyhtiönä Itu – videotaiteen tuotantoprojektissa toimii Muu ry ja tuotettujen teosten levittäjänä AV-arkki – suomalaisen mediataiteen levityskeskus. Molemmat ovat valtakunnallisia, taiteilijoiden perustamia ja hallitsemia yhdistyksiä. Siksi jo Itu-projektia käynnistettäessä pidettiin tärkeänä, että kerääntyvä tieto jää palvelemaan kaikkia taiteilijoita, eikä vain asianosaisia. Tätä tehtävää tämä artikkeli toteuttaa.

Kello & Kulta (2007). Kuvassa Mikko Kouki. Kuva: Pasi Autio.

Apurahailmiöitä

Joskus huhuttiin, etteivät taidekoulujen opettajat opeta apurahojen hakua oppilailleen, koska ovat itsekin hakijoita. Rahaahan ei riitä kaikille. Hakeminen ei ole kenellekään kovin helppoa, eikä kaavakkeiden täyttäminen innosta. Työsuunnitelman muotoileminen ja liitteiden kokoaminen on työlästä. Apurahoitusta myöntäviä tahoja, hakuaikoja ja -sääntöjä on paljon. Apurahavuoden kierto ja hallitseminen edellyttää ihan oman kalenterin rakentamista.

Hakeminen, tuen saaminen ja rahatta jääminen ravistelevat tunteita. Päätösten tuottamat pettymykset ovat usein sitä rajumpia, mitä läheisempi kollega tai kilpailija sattuu tukea saamaan. Hakijoiden on pelkkien julkaistujen nimi- ja eurolistojen valossa mahdoton hahmottaa rahoittajien tekemien päätösten perusteita. Miksi tuo saa aina? Siksi rahan saajienkin on vaikea ilmaista vapaata voitonriemua.

Apurahoista liikkuu vääriä tietoja. Taideapurahoissa vain harvoin kyse on verovaroista. Valtion taidetoimikuntajärjestelmä perustuu lotto- ja veikkausvoittovarojen käyttöön. Lototessa taide voittaa aina! Yksityiset säätiöt jakavat omien sijoitustensa tuottamia voittoja. Viime vuosien nousukausi on kasvattanut säätiöiden avustussummia.

Yhteistä rahan jakajille on, että ne ovat kiinnostuneita taiteesta ja haluavat tukea sitä. Päätöksiä tekevissä lautakunnissa on yleensä vahva taiteilijaedustus sekä muita taiteen ammattilaisia. Päätöksenteko on luottamustyötä, josta maksetaan hyvin pieniä kokouspalkkioita. Silti taiteilijoiden kannattaa hakeutua mukaan oman alan tärkeään päätöksentekoon. Työ on kiinnostavaa ja hyvin opettavaista.

Apuraha on muutakin kuin rahaa. Se pidentää ansioluetteloa ja mahdollistaa taiteilijan työn tekemisen, edes hetkeksi. Apuraha annetaan taiteellisista ansioista, ei sosiaalisen tuen tarpeeseen. Totta on sekin, että paljon taidetta syntyy myös työttömyys-, opinto- ja vanhempaintuilla.

Apurahataiteilijalla voivat tulospaineet kasvaa, pitää olla annetun tuen arvoinen. Myöhemmin tulee raportointistressi. Apurahailo tuntuu kaukaiselta. Kuitit eivät pysy järjestyksessä. Joku kaavakekin pitää täyttää. Usein unohtuu, että tuen myöntäjään voi pitää yhteyttä. Kun kertoo käyttötarkoituksen muutokset ja uusiksi menneet työsuunnitelmat hyvissä ajoin, löytyy tukijalta usein joustoa ja neuvoja tilanteen ratkaisemiseksi taiteilijan eduksi.

Tukijat toivovat, että apurahasta on taiteilijalle mahdollisimman paljon hyötyä. Satakunnan taidetoimikunnassa olen nähnyt, kuinka ilo tuettujen taiteilijoiden onnistumisista on vilpitöntä. Heistä ja omista hyvistä apurahapäätöksistä ollaan ylpeitä.

Ei saa häiritä (2006). Kuva: Tomi Glad.

Läänintaiteilija hakijoiden ja tukijoiden rajapinnassa

Tuottajana olen hakenut ja haen apurahoja itselleni, työryhmille ja yhteistyökumppaneilleni sekä työnantajilleni. Olen tehnyt hakemuksia yrityksille, yhdistyksille ja yksittäisille taiteilijoille, nähnyt monia epäonnistumisia ja iloisia yllätyksiä. Taiteen tuottamisen läänintaiteilijana neuvon, vinkkaan, patistelen ja kannustan myös muita hakijoita. Yritän tehdä apurahaprosesseja läpinäkyvämmiksi ja ymmärrettävämmiksi.

Taidetoimikunnassa katselen apurahaprosesseja myös rahoittajan puolelta. Olen kiinnostunut apurahakäytännöistä ja vertailen alueellisen taidehallinnon ja muiden rahoittajien toimintatapoja. Käytännöt ovat hyvää tarkoittavia, mutta eivät täydellisiä. Puhun apurahoista taidekouluissa ja -yhdistyksissä. Moni yllättyy, kun kerron, että apurahojen jakajat toivovat saavansa mahdollisimman paljon hakemuksia. Esimerkiksi alueellisille taidetoimikunnille hakemusten määrä on tulosmittari. Mitä enemmän hakemuksia, sitä aktiivisempana alueen taidekenttä näyttäytyy. Taidetoimikunta voi kasvavilla hakuluvuilla perustella lisärahoituksen tarvetta opetusministeriöön.

Päätöksentekoprosessissa taiteen lajit kisaavat keskenään. Mitä useampia hakemuksia tulee yhdeltä hakusektorilta, esimerkiksi valokuvataiteesta, sitä todennäköisemmin valokuvataiteen suhteellinen tukiosuus kasvaa. Myös alueellisuudella on vaikutusta. Oman maakuntani Satakunnan taiteilijat lähettävät valtion taidetoimikuntiin vain pari prosenttia kaikista hakemuksista, ja suunnilleen samassa suhteessa he myös saavat tukea. Pääsyy päätösten purnatulle alueelliselle keskittymiselle on hakemusten määrässä.

Poriutuminen (2006). Viiden projisoinnin videoinstallaatio Rauman taidemuseossa marraskuussa 2006. Kuva: Tuuli Penttinen-Lampisuo.

Yksi projekti, nelisenkymmentä hakemusta

Itu – videotaiteen tuotantoprojekti alkoi keväällä 2004. Se suunniteltiin kolmivuotiseksi, mutta on tätä kirjoitettaessa (kesällä 2007) vielä osin käynnissä. Projekti alkoi taiteilijoille suunnatulla haulla, jonka tuloksena kymmenen taiteilijaa kutsuttiin käsikirjoituspajaan kehittämään teoksiaan. Käsikirjoituspaja päättyi syksyllä 2004 pidettyyn toiseen jurytyskierrokseen. Siinä asiantuntijaraati valitsi neljä mielestään pisimmälle kehittynyttä käsikirjoitusta ja teossuunnitelmaa tuotettaviksi projektissa. Vuonna 2005 taiteilijat jatkoivat käsikirjoitusten ja kuvasuunnitelmien tekemistä. Ensimmäinen teos kuvattiin kesällä 2005 ja viimeinen syksyllä 2006. Kolme teosta sai ensi-iltansa vuoden 2006 aikana ja neljäs vuoden 2007 keväällä. Kaikki teokset olivat videoinstallaatioina esillä Rauman taidemuseossa syksyllä 2006 (yksi teos keskeneräisenä leikkausversiona). MUU galleria esitteli kolme teosta helmikuussa 2007. Yleisradiolla on teosten kotimaiset televisio-oikeudet ja se esittänee teokset Uusi Kino -ohjelmassa vuonna 2008.

Kuvataiteen kontekstissa projektia voi rahassa mitattuna luonnehtia suureksi. Vuosien 2004–2006 aikana toteutunut kokonaisbudjetti oli noin 185 000 euroa. Summassa ei siis ole mukana vuoden 2007 näyttely. Mukaan on laskettu tuotantoyhtiö Muu ry:lle myönnetyt projektiavustukset, taiteilijoille henkilökohtaisesti myönnetyt tähän projektiin kohdistuneet avustukset sekä Satakunnan taidetoimikunnan projektirahoitus ja läänintaiteilijan työpanos. Luvusta puuttuvat AV-arkin levitystoiminnan rahoitus ja kulut kuin myös Rauman taidemuseon oma panostus näyttelyyn. Verrattuna elokuvatuotantojen miljoonabudjetteihin Itu – videotaiteen tuotantoprojekti on ollut hyvin pieni.

Poriutuminen (2006). Kuva: Tuuli Penttinen-Lampisuo.

Rahoituksen hankinta

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK on Itu – videotaiteen tuotantoprojektin suurin tukija noin neljänneksen osuudella kaikesta projektille eri muodoissa myönnetystä tuesta. Se oli myös ensimmäinen rahoittaja, jota lähestyttiin. Hyvin varhaisessa vaiheessa, vuonna 2003, Muu ry:n ja AV-arkki ry:n delegaatio esitteli projektisuunnitelmaa AVEK:n pääsihteeri Juha Samolalle ja silloiselle mediataiteen tuotantoneuvoja Veli Granölle.

Myöhemmin esittelin projektin uusille tuotantoneuvojille Ulla Simoselle ja Milla Moilaselle. Sain palautetta ja neuvoja työn eteenpäin viemiseen. Keskeistä oli, ettei neljää tuotantoa pakoteta samaan aikatauluun, vaan edetään teosten ehdoilla. Moilanen piti kuvallisen ilmaisun kannalta välttämättömänä, että taiteilijat työstävät käsikirjoituksiaan storyboardeiksi. Hän kehotti selvittämään myös Suomen elokuvasäätiön (SES) kiinnostusta tuotantojen tukemiseen. Aikanaan jokaisesta teoksesta tehtiin AVEK:lle tuotantotukihakemukset, ja niihin saatiin Moilasen esityksestä myönteiset vastaukset. Tuensaaja oli tuotantoyhtiö eli Muu ry.

Lähestyin SES:iä kahdesti, yhden teoksen osalta vuonna 2005 ja toisen osalta vuotta myöhemmin. Hakuprosessi alkoi yhteydenotolla tuotantoneuvojaan. Ensimmäisen käsikirjoituksen luki Raili Salmi, joka hylkäsi sen perustellen, että samana vuonna oli jo tuettu kylliksi kokeellista elokuvaa. Toisen käsikirjoituksen vastaanotti tuotantoneuvoja Mia Haavisto. Hän perusteli käsittelemättäjättämispäätöstä sillä, ettei Muu ry yhdistyksenä täyttänyt elokuvan tuotantoyhtiölle asetettuja määritelmiä. Sen sijaan hän kehotti yrittämään valtion elokuvataidetoimikunnan tukea. Hän on itsekin elokuvataidetoimikunnan jäsen. Toimikunta kuitenkin hylkäsi hakemuksen, koska se ei yleensäkään tue tuotantoja.

Alfred Kordelinin säätiöltä anottiin tukea yksittäisille tuotannoille kolmesti. Viimeisellä kerralla tukea saatiin, vaikkakin anottua vähemmän. Myönteinen päätös tuli ratkaisevalla hetkellä, ennen viimeisen teoksen kuvauksia. Paulon säätiölle tehtiin taiteilijoiden nimissä kaikkiaan kolme hakemusta, joista yksi sai tukea. Greta ja William Lehtisen säätiölle tehtiin kahden taiteilijan henkilökohtaiset hakemukset. Niistä toinen tuotti myönteisen päätöksen.

Opetusministeriöltä anottiin Muu ry:n nimissä projektille sisältötuotantotukea vuonna 2005. Päätös viipyi, joten soitin ylitarkastaja Leena Laaksoselle. Sain kuulla, että hakemus oli matkalla hylättyjen pinoon, johtuen hakemuksen kohdistumisesta tuotantojen tukeen. Kerroin projektin pilottiluonteesta. Videotaiteen tuottamisesta on vähän kokemusta ja tietoa. Tässä projektissa toimijat ovat taiteilijoiden omia yhdistyksiä, joten oppi jää palvelemaan muitakin kuin tuotettavien teosten tekijöitä. Myöhemmin saimme myönteisen tukipäätöksen.

Satakunnan taidetoimikunta tuli Itu-projektiin mukaan, kun siirryin keväällä 2004 Helsingistä AV-arkin tuottajan tehtävistä läänintaiteilijaksi Poriin ja Satakuntaan. Työpaikanvaihdos aiheutti hetken huolta koko projektin jatkuvuudelle. Soitin asiasta tärkeimmän rahoittajan edustajalle, eli AVEK:in Juha Samolalle. Porissa oli vastikään toteutettu AVEK:inkin rahoittama Toinen Suomi -dokumenttiprojekti. Kenties sen innoittamana Samola kannusti viemään Itu-projektin mukanani maakuntaan.

Satakunnan taidetoimikunnassa läänintaiteilijoiden projektien rahoituksesta päättää noin kuukausittain kokoontuva 11-henkinen jäsenistö. Työsuhteeni alussa esittelin Itu-projektia kahdessa kokouksessa sekä kahdenkeskisissä tapaamisissa jäsenten ja pääsihteerin kanssa. Sain pienen määrärahan käsikirjoituspajan toteuttamiseen sekä luvan käyttää työaikaani projektiin. Seuraavina vuosina Satakunnan taidetoimikunnasta kasvoi merkittävä tukija lähes viidenneksen osuudella koko projektista. Mukana osuudessa ovat läänintaiteilijan työpanos, alueella tehdyille tuotannoille suunnattu projektimääräraha sekä Rauman taidemuseoon toteutetun videoinstallaationäyttelyn rahoitus.

Satakunnan taidetoimikunnan jäsen (2004–2006), Rauman taidemuseon amanuenssi Henna Paunu nimitettiin Itu-projektin ohjausryhmään yhdessä AV-arkin puheenjohtaja, kuvataiteilija Pirjetta Branderin ja toiminnanjohtaja Eeva Pirkkalan (jota edelsi tj Kirsi Väkiparta), Muu ry:n puheenjohtaja, kuvataiteilija Henriikka Oksmanin ja toiminnanjohtaja, kuvataiteilija Timo Soppelan kanssa. Satakunnan taidetoimikunnalla oli edustus projektiin kuuluneissa jurytyskokouksissa. Paunun osuus oli myös merkittävä Rauman taidemuseon näyttelyä valmisteltaessa.

Kaikki taiteilijat hakivat vuosittain työskentelyapurahoja Suomen Kulttuurirahastolta. Yhdelle heistä Kulttuurirahasto myönsi puolivuotisen tuen. Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahastolta anottiin kerran tuloksetta Muu ry:n nimissä ja toisen kerran tuloksekkaasti alueella asuvan taiteilijan nimissä. Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto tuki Muu ry:tä. Svenska kulturfonden myönsi ensin Muu ry:lle tuotantotukea ja seuraavassa haussa työskentelyapurahan yhdelle taiteilijalle.

Taiteen keskustoimikunnan moni-, media- ja sirkustaiteen jaosto on tukenut Itu-projektia kolmena peräkkäisenä vuonna. Tuki anottiin joka vuosi erikseen. Jaoston pitkäjännitteinen tuki tuntui todelliselta luottamuksenosoitukselta projektille. Lisäksi valtion kuvataidetoimikunta tuki yhtä taiteilijaa henkilökohtaisella kohdeapurahalla. Hain itsekin henkilökohtaista apurahaa projektijulkaisun tekemiseksi, mutta tuloksetta.

Visuaalista kulttuuria edistävä Visek tukee yksittäisiä taiteilijoita. Tukea anottiin heti käsikirjoituspajan lopuksi vuonna 2004. Kaikki tuotantovaiheeseen valitut taiteilijat saivat tuen, samoin moni muu käsikirjoituspajaan osallistuneista. Summat olivat pienehköjä, mutta niiden kannustava vaikutus tuotantojen valmistelun alkuvaiheessa oli suuri.

Käsikirjoituspajaan anottiin tukea myös Vihreältä Sivistys- ja Opintokeskus ViSiOlta. Myönnetty summa oli hyvin pieni, isossa projektikokonaisuudessa vain prosentin kymmenyksen luokkaa. Siksi sen edellyttämä raportointiprosessi tuntui vaivalloiselta. ViSiO on kuitenkin tukenut muutakin Muu ry:n kurssitoimintaa useaan otteeseen, joten tuotantoyhtiön pitkäaikaisena yhteistyökumppanina se on tärkeä.

Yleisradion Yhteistuotantojen edustajia lähestyin Itu-projektin tiimoilta ensimmäisen kerran Tampereen lyhytelokuvajuhlilla 2004, kun projekti oli hyvin alkuvaiheessa. Yhteistuotantojen päällikkö Erkki Astala, tuottaja Sari Volanen ja tuottaja-dramaturgi Leena Kemppi vierailivat käsikirjoituspajassa ja antoivat keskeneräisistä käsikirjoituksista taiteilijoille palautetta. Keväällä 2005 kävimme tuotantoon valittujen taiteilijoiden kanssa Pasilassa kuulemassa uusia kommentteja muokatuista käsikirjoituksista. Tapaamisen jälkeen tuottaja Sari Volanen teki tarjouksen neljästä yhteistuotannosta.

YLE:llä ei ole omia tukikaavakkeita. Toimitin heille kolmen teoksen käsikirjoitukset, storyboardit, tuotantosuunnitelmat ja budjetit AVEK:n kaavakkeille laadittuina syksyllä 2005. Vuoden 2006 alussa pidimme kolmenkeskisen palaverin, jossa YLE:n Volanen ja AVEK:n Moilanen totesivat valmiutensa tuotantojen tuelle. Neljännen teoksen aineistot toimitin syksyllä 2006. Sen käsikirjoitusta ja ensimmäisiä leikkausversioita Volanen kommentoi muutamaankin otteeseen tuotannon edetessä.

YLE-yhteistyö oli kaikille Itu-projektin asianosaisille uutta. Yhteistuotantojen toiminta ei perustu hakuaikoihin eikä -ohjeisiin, vaan suoriin yhteydenottoihin ja kanssakäymiseen. YLE:n tuen ehtona oli, että kokonaisrahoitus oli koossa. Tuki vahvistettiin yhteistuotantosopimuksella Muu ry:n kanssa. Vastineeksi YLE sai teosten televisioesitysoikeudet Suomessa. Yleisradion Yhteistuotantojen osuus Itu – videotaiteen tuotantoprojektin rahoituksesta on kahdeksan prosenttia.

Tukeaan ei myöntänyt Uudenmaan taidetoimikunta. Olin toivonut, että sen myötä olisi voitu rakentaa alueiden välistä yhteistyötä Satakunnan ja Uudenmaan välille. Myöskään taiteilijoiden kotikaupungit Helsinki ja Pori eivät osallistuneet rahoitukseen. Kotikaupunkien tuelle olisi mielestäni ollut erityiset sisällölliset perusteet, olihan kaikkien teosten kattoteemaksi määritelty koti.

Ruodot (2006). Kolmen projisoinnin videoinstallaatio Rauman taidemuseossa marraskuussa 2006. Kuva: Tuuli Penttinen-Lampisuo.

Huomioita Itu-projektin kokemusten pohjalta

Itu – videotaiteen tuotantoprojektissa laadittiin ainakin 39 erilaista apurahahakemusta. Hakemusten perusrakenne oli kutakuinkin sama. Kaikille teoksille luotiin käsikirjoituspajassa laaja taiteellinen ja tekninen esittelymateriaali ja yksityiskohtaiset budjetit. Aina mukana oli myös kuvia, aluksi tunnelmia ja luonnoksia, lopuksi tarkkoja kuvasuunnitelmia. Aineistoa päivitettiin käsikirjoitusten ja tuotantosuunnitelmien edetessä. Myös kokonaisprojektista toimitettiin oma materiaalinsa. Koska hakemukset olivat aina monikymmensivuisia, sekä budjeteista että teossuunnitelmista laadittiin kustakin yhden arkin tiivistelmät.

Rahoituksen hankinnassa projekti onnistui hyvin. Rahoitus saatiin kokoon ja sen tuloksena käsikirjoituspajan kymmenen käsikirjoitusta, neljä tuotettua teosta ja teosten näyttely-, televisio- ja festivaalilevitystä. Rahoituksesta 33% tuli av-alan rahoittajilta eli AVEK:lta ja YLE:ltä. 28% saatiin perinteisiltä, taidetta ja kulttuuria tukevilta säätiöiltä. 39% oli valtion rahaa, kun mukana on sekä Taiteen keskustoimikunnan, opetusministeriön että Satakunnan taidetoimikunnan panostukset.

Uskoisin, että valtion rahoitusta kasvatti se, että useissa viime aikojen julkishallinnon mietinnöissä peräänkuulutetaan tuotannollisuutta taiteen aloille. Olimme siis strategisesti oikeaan aikaan liikkeellä. Videotaiteen alalla oli vuosituhannen vaihteessa saatu Suomeen kansainvälistä menestystä. Tekijöiden määrä oli nousussa, digitaalivideotekniikka oli halventunut ja parantunut. Samat syyt motivoivat varmasti myös AVEK:ia ja YLE:ä. Säätiöt rahoittivat mieluummin taiteilijoita kuin tuotantoyhtiönä toiminutta Muu ry:tä. Tähän voi vaikuttaa se, että Muu ry haki samoissa hauissa tukea toisille projekteilleen.

Mielestäni erityistä oli kolmen rahoittajan, eli YLE:n, AVEK:n ja tietenkin työnantajani Satakunnan taidetoimikunnan aktiivinen rooli projektissa. Yhteistyöhön kuului sekä sisällöllisiä keskusteluja että tuotannollista neuvontaa. Perinteisestihän taiteen apurahoittajat koetaan etäisiksi. Heille lähetetään hakemus, jolla rahaa tulee tai ei tule. Lopuksi tehdään raportti. Olen varma, että kukaan projektissa ei kokenut keskusteluja rahoittajien kanssa epämieluisiksi tai taidetta rajoittaviksi. Päinvastoin. Kriittisetkin kommentit olivat kiinnostavia, tai vähintään valaisevia erilaisten toimintakulttuurien risteyksessä.

Mitään uusia ja mullistavia rahoitusmuotoja projektin puitteissa ei kehitetty tai saavutettu. EU-rahoituksen mahdollisuuksia selviteltiin hieman, muttei nähty tarkoituksenmukaisena. Tein myös joitakin rahapulamurheisiin tyssänneitä yrityksiä selvittääkseni taidemuseoiden kiinnostusta osallistua teosten tuotantoon.

Sponsorointia tai elokuvista tuttua tuotesijoittelua ei tehty. Silti projektissa tehtiin tuotantojen kannalta arvokasta yritysyhteistyötä. Etenkin audiovisuaalisen alan yritykset antoivat ohjehintoihinsa merkittäviä ”taidealennuksia” projektimme epäkaupallisuudesta johtuen. Moni tuotantoryhmän jäsen hyödynsi omia verkostojaan ja pitkäaikaisia asiakaskontaktejaan laadukkaiden, mutta edullisten ratkaisujen löytämiseksi. Myös suhteita taidekouluihin hyödynnettiin. Ilmaista työvoimaa Itu – videotaiteen tuotantoprojektissa ei sen sijaan käytetty. Jos taiteilija ei saanut henkilökohtaista työskentelyapurahaa teoksensa tekemiseen, hänelle maksettiin palkkaa. Se ei ole kuvataiteen alalla yleensä mikään itsestäänselvyys.

* * *

Kello & Kulta (2007). Käsikirjoitus ja ohjaus: Lena Séraphin. Kuvaus: Tuomo Hutri F.S.C. Äänisuunnittelu: Pelle Venetjoki. Visualisointi: Bo Haglund. Leikkaus: Lena Séraphin, Samu Kuukka, Hannu Kärenlampi. Rooleissa: Marika Parkkomäki, Mikko Kouki, Rabbe Smedlund.
Still-kuvat: Pasi Autio. Tuotanto: Muu ry. Yhteistyössä: YLE Yhteistuotannot ja Satakunnan taidetoimikunta. Levitys: AV-arkki ry. Tuottaja: Tuuli Penttinen-Lampisuo. Itu – videotaiteen tuotantoprojekti.

Ei saa häiritä (2006). Käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus Elina Saloranta. Äänisuunnittelu: Janne Jankeri. Rooleissa: Henna Hyttinen, Siiri Siltala, Inka Pohjonen, Ari-Matti Hedman. Still-kuvat: Tomi Glad. Tuotanto: Muu ry. Yhteistyössä: Yle Yhteistuotannot ja Satakunnan taidetoimikunta. Levitys: AV-arkki ry. Tuottaja: Tuuli Penttinen-Lampisuo. Itu – videotaiteen tuotantoprojekti.

Ruodot (2006). Käsikirjoitus, ohjaus, lavastus ja puvustus: Tanja Koistila. Kuvaus: Ville Vainio. Äänisuunnittelu: Mika Niinimaa. Leikkaus: Tanja Koistila, Timo Turunen. Rooleissa: Helena Laxén, Jori Halttunen, Timo Ruuskanen, Hilkka Väre. Still-kuvat: Tomi Glad. Tuotanto: Muu ry. Yhteistyössä: YLE Yhteistuotannot ja Satakunnan taidetoimikunta. Levitys: AV-arkki ry. Tuottaja: Tuuli Penttinen-Lampisuo. Itu – videotaiteen tuotantoprojekti.

Poriutuminen (2006). Käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja kertoja: Marko Lampisuo. Leikkaus ja äänisuunnittelu: Olli-Pekka Salli. Still-kuvat: Tuuli Penttinen-Lampisuo. Tuotanto: Muu ry. Yhteistyössä: YLE Yhteistuotannot ja Satakunnan taidetoimikunta. Levitys: AV-arkki ry. Tuottaja: Tuuli Penttinen-Lampisuo. Itu – videotaiteen tuotantoprojekti.

Kommentoi (0)