Valokuvaaja oli aina valppaana ja täynnä energiaa havaitakseen uusia aiheita. Hän ei koskaan vaikuttanut väsyneeltä kaikkeen kuvaamiseen. ”Etkö koskaan väsy metsästämään uusia kuvia kaiken aikaa”, kysyin häneltä eräänä päivänä.
Alberto Kordan valokuva Ernesto Che Guevarasta käy esimerkistä valokuvan tutkimuksen etenemistä itse valokuvasta kohti tulkinnan syntymistä. Valokuvaajan tekemät valotuksen, rajauksen ja kuvakulman valinnat suuntaavat merkityksenantoja, mutta eivät sido niitä lopullisesti.
Oletko kiinnittänyt huomiota kuvien nopeaan kiertoon. Tuskin näyttely on edes päättynyt, kun kuva jo tulee vastaan täysin toisessa kontekstissa.
Taiteilija Maarit Suomi-Väänäsen teos Anonyymi tarkastelee peittämisen ja paljastamisen problematiikkaa ja joutui osaksi tätä kansainvälistä kuvakiistaa jo ennen kuin se varsinaisesti puhkesikaan.
9.8.–14.9.2008 Tuomo Manninen - teoksia sarjasta Me, Korjaamo Galleria, Helsinki
5.6.–31.8.2008 A Private History, VB-valokuvakeskus, Kuopio
päättyy 30.9.
haussa 29.8. saakka.
haussa 31.8. mennessä.
haussa nyt.