Katse

Hannele Romppanen, Mullan alta – from 6 feet under, Muu galleria 1.7.2007 saakka


Hannele Romppanen: Vierekkäin

Mullasta maan

Jukka Järvinen

Kaikilla meillä lienee kokemuksia läheisen menetyksestä. Elämän rajallisuus tulee jossain vaiheessa vastaan väistämättä. Lähiomaisen kuolema on aina raskasta, sureminen vie aikaa. Sen ottaminen näyttelyn keskeiseksi teemaksi ei ole helpoin eikä missään tapauksessa kevein mahdollinen, mutta samalla se antaa mahdollisuuksia käydä läpi menetystä. Hannele Romppanen selviää haasteesta yllättävän hyvin - kokonaisuus on koskettava, kenties hivenen haikea, muttei lainkaan pateettinen.

Hannele Romppanen tunnetaan kenties paremmin Valokuvakeskus Perin toiminnanjohtajana. Nyt liki viiden vuoden työrupeama on takana päin ja Hannele on palannut organisaattorin roolista taiteen tekijäksi. Valokuvausta ja tanssia opiskelleelle Romppaselle lienee itsestään selvää että näyttely koostuu useammasta elementistä – valokuvien lisäksi mukana on pari videota ja sarja performanssiesityksiä.

Näyttelyn nimi Mullan alta viittaa Hannelen mukaan yhteiseen aikaan saattohoitokodissa sisaren vierellä, jolloin tv-sarjat Teho-osasto ja Mullan alla toimivat taustana kohtaamiselle ja antoivat myös terapointivälineitä kuoleman kohtaamisessa.

Hannele on palannut myös saattohoitokotiin. Reilun kokoisissa vedoksissa esittäytyy laitoksen steriili yhteinen huonetila. Se mikä elää kuvaajan muistoissa jää kuvissa näkymättömäksi.


Hannele Romppanen: osa tapetista teoksesta Huivi

Huivi koostuu kahdesta osasta, videosta ja seinälle liisteröidystä mustesuihkutulosteesta. Video on arkinen välähdys leikkauksesta toipuvasta siskosta. Seinätapetti taas lähestyy sairasta siskoa valokuvaterapian kautta, se on tekijän mukaan ”yritys samaistua siskoon ja hänen arkeensa leikkauksen jälkeen”.

Kaikki ei kuitenkaan ole tekijän itsensä henkilökohtaista. Unohdettu perhepotretti koostuu sarjasta valokuvia, joita tekijä on pyytänyt ihmisiltä. Hän on kerännyt viimeisiksi jääneitä valokuvia, muistoja yhteisistä hetkistä jo kuolleiden läheisten kanssa. Reunoiltaan hiotuille laseille liimattuina kuvat saavat vanhahtavan leiman ja arvokkaan menneen ajan tunnun. Hivenen etäännytetympi on sarja Ruumis 1-20, jonka kuvat ovat poimintoja tv:stä esitetyistä todellisista tai näytellyistä ruumiista.

Näyttelyyn liittyvä performanssi on toteutettu toisen siskon Helena Romppasen kanssa ja se esitetään viikonloppuisin galleriassa.

Kommentoi (0)

Powered by brooch Publisher v.1.0 © am Design 2006-