Uutiset
Hae:   
 
 
 
12.11.2009

Kela, Mela ja Mä!

Seminaari taiteentekijän verotuksesta ja työttömyys- ja eläketurvasta perjantaina 27.11.2009, kello 12:30 ­- 15:30 Kiasmassa (ohjelma tässä julkilausuman jälkeen) ja sen teemaan liittyvä taiteilijajärjestöjen julkilausuma:

Itsensä työllistävät unohdettiin

Matti Vanhasen hallitus sitoutui hallitusohjelmassaan sovittamaan
lainsäädäntöä pienten yritysten tarpeisiin, kehittämään yrittäjien
sosiaaliturvan kannustavuutta sekä rohkaisemaan itsensä työllistämistä
yrittäjäksi ryhtymällä.

Yrittäjien sosiaaliturvan kehittämistä pohtinut ns. Pukkilan työryhmä sai
juuri työnsä valmiiksi. Työryhmän anti on lähinnä pieniä uudistuksia. Isoja
uusia linjauksia ei uskallettu tehdä, vaikka työmarkkinat ovat muuttuneet.

Itsensä työllistävien ja omaa työtään myyvien määrä suomalaisilla
työmarkkinoilla kasvaa. Nykyään heidät tulkitaan kategorisesti yrittäjiksi,
vaikka työ muistuttaa pitkälti palkansaajan työtä, ansiot jäävät usein
alhaisemmiksi kuin alan palkansaajien ansiot ja lisäksi he saattavat olla
toimeksiantajistaan taloudellisesti riippuvaisia. Jälkimmäinen ilmenee
huonona mahdollisuutena neuvotella työnteon ehdoista, sopimuksista ja
palkkioista.

Itsensä työllistävien asema poikkeaa monessa kohdin aidolla yrittäjän
riskillä toimivan yrittäjän asemasta. Palveluksessa ei useimmiten ole muita
työntekijöitä, toiminta ei välttämättä edellytä varastoja eikä yrittäjän
riskin vastapainona ole mahdollisuutta yrittäjän voittoon.

Mielestämme palkansaajien ja itsensä työllistävien työttömyysturva poikkeaa
perusteettomasti toisistaan. Järjestelmä ei kannusta itsensä
työllistämiseen, sillä se rankaisee työttömyysturvan ja sosiaaliturvan
menetyksillä jo parin päivän työskentelystä kuukaudessa.

Yrittäjille tarkoitettujen työttömyyskassojen jäsenmaksut ovat kalliita, ja
edellytykset ansiosidonnaisen työttömyysturvan saamiseksi ovat tiukat.
Lyhyemmissä työttömyyspätkissä turvaa ei käytännössä ole. Tästä syystä monet
itsensä työllistävät ovat jättäytyneet yrittäjäkassojen ulkopuolelle.

Mielestämme työttömyysturvassa pitäisi nykyistä paremmin ottaa huomioon myös
työmarkkina-aseman joustava vaihtaminen. Muodollisesti yrittäjästä, omassa
työssään työllistyvästä palkansaajaksi siirtyminen voi tapahtua työviikon
aikana peräkkäisinä päivinä tai jopa samana päivänä. Nykyinen järjestelmä
toimii hyvin, kun henkilön status työmarkkinoilla on pysyvä. Kun yhä
useamman ja yhä useammin status vaihtuu, syntyvät ongelmat eri järjestelmien
yhteensovituksessa.

Esitämme selvitettäväksi, millä edellytyksillä eri ammattialojen
palkansaajakassat voisivat vakuuttaa itsensä työllistäviä ammattiryhmiä.

Lisäksi esitämme selvitettäväksi yrittäjien työttömyyskassojen asemaa
itsensä työllistävien vakuuttajana. Tässä yhteydessä pitäisi arvioida myös
yrittäjäkassojen jäsenyysehtoja suhteessa palkansaajakassoihin.


Allekirjoittajina olevat järjestöt edustavat itsensä työllistäviä.

SUOMEN JOURNALISTILIITTO
SUOMEN FREELANCER-JOURNALISTIT
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITTO
SARJAKUVANTEKIJÄT
SUOMEN TIETOKIRJAILIJAT
SUOMEN LEHTIKUVAAJAT
KUVITTAJAT
SUOMEN TIEDETOIMITTAJAIN LIITTO
SUOMEN NÄYTELMÄKIRJAILIJALIITTO
GRAFIA
SUOMEN KIRJAILIJALIITTO
SUOMEN KÄÄNTÄJIEN JA TULKKIEN LIITTO
SUOMEN VALOKUVAJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITTO, FINNFOTO
FINLANDS SVENSKA FÖRFATTAREFÖRENING
PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO PAM
TEATTERI- JA MEDIATYÖNTEKIJÄT
YRITTÄJÄT STTK
SUOMEN TAITEILIJASEURA

---------------------------------------------------

Seminaarin ohjelma

12:30 Seminaarin alkusanat

puheenjohtaja Juha Okko, Suomen Taiteilijaseura

12:35 - 13:20 Taiteilija ja verotus

veroasiantuntija Taneli Lallukka, Pääkaupunkiseudun verotoimisto

13:20 - 14:05 Itsensä työllistäminen ja työttömyysturva

lakimies Marjaana Maisonlahti, Opettajien työttömyyskassa

14:05 - 14:35 Kahvitarjoilu

14:35 - 15:20 Taiteilijan eläketurva

Henri Virtanen ja Kerstin Westerholm, Maatalousyrittäjien eläkelaitos

15:20 Seminaarin loppusanat

puheenjohtaja Juha Okko, Suomen Taiteilijaseura

 

Seremoniamestarina toimii Petra Havu (toiminnanjohtaja, Suomen

Taiteilijaseura)

Ilmoittautumiset oman järjestön kautta 20.11. mennessä. Seminaari on

maksuton. Paikkoja on rajoitetusti.

Ilmoittautuminen: taina.kokkonen@artists.fi

 

Seminaarin järjestävät Finlands svenska författareförening, Suomen

Näytelmäkirjailijaliitto, Suomen Kirjailijaliitto, Suomen kääntäjien ja

tulkkien liitto, Suomen Säveltäjät ja Suomen Taiteilijaseura.

    

 

 
 
Copyright © 2008 Katse. All rights reserved. Viidakkorumpu Oy teki sivut.