Arvostelut
Hae:   
 
 
 
28.12.2009

lumipallona pomppimisesta

Sari Karttunen on tehnyt (ja Taiteen Keskustoimikunta julkaissut) laajan tutkimuksen (nuorten) kuvataiteilijoiden kansainvälistymisestä.

Pakollista luettavaa: AaaBeeCee, kissa kävelee, tikapuita myöten (taiteen) taivaaseen...


230 sivua tutkimusraporttia.  Sellainen on tiiliskivi johon moni ei tartu kun dekkareita ja tv:kin on olemassa.

Mutta jokaisen kuvataiteilijan ja kuvataiteilijaksi aikovan pitäisi lukea tämä, vaikka vain kursorisesti.  "On maamme köyhä, ja siksi jää" veisattiin sata vuotta sitten kansallistuntoa nostatettaessa.  No ei, sillä kuvataiteilijan kotimaa on nykyään maailma, ja se on ainakin toistaiseksi hiton rikas ja kuluttaa/ostaa/tukee uuttakin taidetta vuosittain huikeilla summilla.

Toimeen tarttumisen kynnystä voin helpottaa kertomalla, että Karttunen kirjoittaa sujuvasti.  Ei tutkijan kapulakieltä, eikä pienen piirin snobbailua semiotiikan ja estetiikan korkeamman tason yhtälöillä. 

Karttusen analyysi on osuvaa. 

Tutkimusryhmänä on ollut vain 15 nuorta (alle 35-vuotiasta) taiteilijaa, joiden toimintakenttänä ei ole Suomi vaan Eurooppa, maailma.  Suomella on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana vetoa Taidemaailmassa.  Tutkimusryhmäläiset ovat ollut sekä poikkeusyksilöitä että muutoksen airuita.  Mutta mistä oppisimme helpommin kuin niiltä jotka ovat kulkeneet, tai perin ajatelleet, edellä?

Karttunen on tutkija, ei konsultti.  Johtopäätöksiä hän tekee muttei anna suosituksia.  Älkääkä kuvitelkokaan että tähän kirjoittaisin tiivistelmän hänen tutkimuksestaan.  Silmiänne voitte käyttää paljoon turhempaankin kuin tämän lukemiseen.

Olisi hyvin mielenkiintoista, jos Karttunen voisi tehdä 10 tai 20 vuoden päästä seurannan tästä tutkimusryhmästään.

Ja olisi myös mielenkiintoista jos Taiteen Keskustoimikunta antaisi selvittää miksi Suomessa tunnetuista ja arvostetuista varttuneemmista kuvataiteilijoista valtaosa toimii vain täällä. Mitä on tehty, vai onko mitään? Ja jos on, mitä on mennyt pieleen. Vai onko suomalaisen ja kansainvälisen taideymmärryksen (ja siitä johtuen tuen ja arvostuksen) välillä ollut lähes ylittämätön rotko?

Suuressa Taidemaailmassa ei ole montaa Suurtähteä, joka elää pienessä maassa.  Pienistä maista tulleita toki on, mutta he ovat jättäneet kotimaansa.  Ehkä Suomessa sekä kunnianhimoisella että rajustikin uudistavalla taiteilijalla on ollut liian helponmukavaa pysyä täällä.

Sen verran paljastan nimittäin kirjan "tutkimusryhmästä", että monet ovat opiskelleet ulkomailla.  Ja monilla kansainvälisen uran aukeaminen on ollut kiinni yhdestä onnenkantamoisesta.

 Lauri Nykopp

 

Sari Karttunen: "Kun lumipallo lähtee pyörimään"

Taiteen Keskustoimikunnan Tutkimusyksikön julkaisuja n:o 36, 2009

 

 

 
 
Copyright © 2008 Katse. All rights reserved. Viidakkorumpu Oy teki sivut.