Suomen World Wildlife Foundationin Vuoden 2009 Luontokirjaksi muusikko ja näyttelijä Sam Huber valitsi Jorma Luhdan teoksen Tähtiyöt.
Katseen hoitoa
”Tähtiyöt oli ylivoimaisesti paras teos tämän vuoden ehdokkaista. Teos on helposti lähestyttävä ja se viestii kuvaajan subjektiivista ja läheistä sidettä luontoon. Kuvat ovat upeita ja niitä on yksinkertaisesti pakko katsoa. Näkee, että asialla on kokenut valokuvaaja. Revontulissa on maagisuutta ja myös eläinkuvat ovat vahvoja. Teos on erinomainen selailukirja ja se vie mukanaan. Ostaisin sen heti itsellenikin. Tämä on oodi luonnon kauneudelle.” Näin Sam Huber perusteli valintansa.
Revontulien kuvaamisen Jorma Luhta sanoo olevan nykyisin helppoa. ”Vuosituhannen vaihde toi minulle luontokuvaajana uuden erätaidon: kyvyn käyttää internettiä. Sieltä näkee helposti jo päiväkausia etukäteen milloin tulee hyviä revontulijaksoja ja jopa minne suunnalle taivaankantta”, Luhta kertoo. Paljon jää silti kuvaajalle, valmiuden ja oikean sekunnin valinnan varaan. Tästä todistaa vaikkapa valkoisen rauhankyyhkyn hahmoinen revontuli, yksi kirjan hätkähdyttävimpiä otoksia.
Kirjan teksti on luontokirjaksi poikkeuksellinen. Luhta pohtii yksinäisyyttä ja pimeän pelkoa. Hän luotaa filosofisesti avaruutta, äärettömyyttä ja maailmojen syntyä. Kerronnan sisään punoutuu koskettava kaunokirjallinen tarina elämäntuntojensa kanssa kamppailevan miehen viimeisestä metsäretkestä, joka vie hänet elämänsä polun päähän.
Jorma Luhta on kuvan ja sanan taituri. Upeita hänen kuvansa ovat; luontokuvan traditiossa joka jatkaa romanttisen maisemamaalauksen jälkiä.
Tämä kirja tuntuu samalta kuin musiikissa ”The latest hits”- tai ”The best of”-kokoelmat. Paljon parasta: tanssittavia slowareita, ripeitä hytkytyksiä, tunnelmapaloja ja mukaansatempaavia melodioita. Kuvien runsauden ahtaminen turhan vähille sivuille vielä korostaa gourmet-tasoa lähentelevän seisovan pöydän vaikutelmaa.
Minulle olisi riittänyt, antanut enemmän, vähemmän.
Mutta tämä kirja onkin tehty ns. suurelle yleisölle, ei nirppanokkaisille nykytaiteen tuntijoille. Ja siinä, lahjana, iltojen ilona, sohvapöydälle, se raottaa kaupunkilaiskatsojille sitä ihmettä ja ihastusta, jonka luonnosta näyttäviä kuvia työkseen etsivä Luhta kokee. Se on hyvää elämää.
Elämän hoitoa
”Katseen toimituksen valinta” suomalaisista kirjoista 2009 on kuitenkin toinen. Siinäkin Ritva Kovalainen on mukana, mutta nyt toisena pääosan esittäjänä eikä vain taittajana. Kovalaisen ja Sanni Sepon ”Metsänhoidollisia toimenpiteitä” on järisyttävä. Valokuvaa, dokumentaarista välinettä, ei voi paremmin käyttää. Maan verta, hikeä ja kyyneleitä.
Ritva Kovalainen & Sanni Seppo: Metsänhoidollisia toimenpiteitä #11
Kovalainen ja Seppo kertovat kirjastaan: ”Sana metsä on joskus tarkoittanut rajaa, äärtä. 50-vuotta kestänyt tehometsätalous on kuitenkin mullistanut niin suomalaisen metsäluonnon kuin luontosuhteenkin. Metsän ääretön valtakunta on kutistunut muutamassa minuutissa läpikäveltäviksi metsäsirpaleiksi ja metsän mahti tuotantopotentiaaliksi. Sanasto on vaihtunut hyötysuhdetta korostavaan kieleen, jossa ikimetsä on yli-ikäinen, vajaatuottoinen, läpipääsemätön ryteikkö, aukkohakkuu metsän uudistamista ja myrkkyjen kylväminen kasvinsuojelua. Enää vain runolliset paikannimet muistuttavat menneestä...”
Todellisuus, jota kaupunkilainen ei tunne on karmea. ”Nykymaiseman kokemuksiin sopisivat paremmin nimet Yksipuinen, Syvienojienpusikko, Mössösuonkannokko tai Aurausvaara”, kuin ne vanhat nimet joita kartoista luemme.
Sepon ja Kovalaisen pitkään keräämät kuvat ovat kirjassa ilman kuvauspaikkoja ja -aikoja. Se on hyvä tietoinen ratkaisu, sillä ne ovat Koko Kuva, ajastamme, kaikkialla Suomessa. Perkele! sanon kyynel silmässä.
Surullisen todellisuuden, kertomukset menetetystä maailmasta, tekee vielä koskettavammiksi monien kuvien rujo herkkyys.
Ritva Kovalainen & Sanni Seppo: Metsänhoidollisia toimenpiteitä #13
Kovalaisen ja Sepon kuvissa monet raiskiot ovat sakkariinin makeita, kuin maisemamaalauksen kliseet. Ja ilmakuvat kiehtovia abstrakteja pintoja – kunnes katsoo tarkemmin ja oivaltaa.
Kirjan ulkoasu on erittäin onnistunut. Asiallisen kaunis ja järkevä, niin kuin teemaan sopii. Ei siis sitä runollista ilotulista kuin parivaljakon edellisessä mestariteoksessa ”Puiden kansa”. Vaan J.K.Paasikiven kuivin ja niin mehevin sanoin (Suomen ja Neuvostoliiton välisen YYA-sopimuksen solmimisen kommenttina) ”tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku”.
Tämä kirja on vaikuttavampaa reaalipolitiikkaa kuin turhat löpinät näistä metsistä hakatuista lautakasoista pääministerin pihalla.
Julkisuuden hoitoa
Politiikkaa teki myös Ulla Karttunen näyttelyllään ”Neitsythuorakirkko” Kluuvin Galleriassa Helsingissä keväällä 2009. Harvat näkivät näyttelyn mutta monet huomasivat mediakohun joka kehittyi kun poliisi takavarikoi näyttelystä lain kieltämät lapsipornokuvat. Juristi Juulia Jyrängin ja taidehistorioitsija Harri Kalhan perusteellinen selvitys ja kannanotto ”Tapaus Neitsythuorakirkko” on kiinnostava ajan kuva.
Toki taiteessa pitää ravistella ja järkyttää. Naivia on olettaa ja puolustella ettei Karttunen olisi hakenut sensaatiota ja skandaalia. Tai sitten Karttunen on uskomattoman naivi.
Mutta rikkomalla lakia, harmittomasti, ja koetellessaan sananvapauden (taiteen muodossa) rajoja hän toimi. Hyvää tai huonoa, taidetta tai politiikkaa, mitä väliä sillä on? Karttunen teki itsestään ainakin hetkeksi taidejulkkiksen ja johdatti ajattelemaan pikemminkin taiteen tehtävää ja rajoja kuin internetin lapsipornosivustoja.
1900-luvun merkittävimpiin säveltäjiin lukeutuva Karl-Heinz Stockhausen pääsi isoihin otsikoihin ihastellessaan New Yorkin World Trade Centerin lentokoneilla räjäytystä ”huimana taidetekona”. Hänellä oli siihenkin näkemykseen kanttia sillä hän oli jo vahvan asemansa nykytaiteen historiassa rakentanut. Katso netistä videoita siitä taidepläjäyksestä – ja mieti ensin että noin 30.000 ihmistä kuolee joka päivä, joka päivä, janoon ja nälkään liikakansoitetulla maapallolla.
Viisauden alku
Kari Enqvist on kosmologi, professori Helsingin Yliopistossa. Hän on noudattanut kutsua kertoa viisauttaan laajemmalle yleisölle monissa kirjoissaan, joista 2007 ilmestyneen kirjan ”Monimutkaisuus” luin kahteen, osin kolmeen, kertaan. Niin mielenkiintoinen, ja monimutkainen se oli. 2009 ilmestynyt ”Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat” antaa Enqvististä enemmän, kaunokirjailijana. Kirjan alkuosan vereslihan avoimet kertomukset hänen vanhempiensa hitaista häipymisistä, kuolemaan, ovat kosketeltavan läheisiä. Ja kun kun hän kuoleman teemasta jatkaa uskontoihin – syystä seuraukseen – on vaikea lukea jos itsepintaisesti on eri mieltä tarrautuessa primitiiviseen tietämättömyyteen: uskovuuteen. Taiteen, ja ajattelun, avantgardea, jota ilman ei voi esijoukoissa kulkea.
Tämän kirjan kuvat – joita kirjassa ei ole yhtään – ovat (valokuva)taidetta parhaimmillaan.
Uskon hoitoa
Eipä minulla ole tästä Risto Isomäen pamflettikirjasta paremmin sanoa kuin mitä Risto kirjoitti saatteeksi. Ehkä sen verran kuitenkin että lue, tutki ja viisastu. Ja vaikene jollet ole sitä tehnyt, perusteellisesti.
"Ydinvoiman vastustajat ja sen kannattajat ryhmittyivät Suomessa jo vuosikymmeniä sitten omiksi leireikseen, linnoittautuivat juoksuhautoihin ja kaivoivat kantapäät maahan. Asetelma on pahasti lukkiutunut, eikä linnaleirien välillä ole enää aikoihin ollut todellista vuoropuhelua.
Tällä on ollut tuhoisa vaikutus suomalaisen ydinvoimakeskustelun laatuun: se laahaa vähintään kaksi- tai kolmekymmentä vuotta pohjoisamerikkalaisen tai eurooppalaisen keskustelun jäljessä. Rintamalinjojen yli on ollut mahdoton käydä rakentavaa vuoropuhelua edes sellaisista yksityiskohdista, joita olisi ollut aivan välttämätöntä pohtia.
Tämän pamfletin keskeinen kärki on hyvin yksinkertainen. Tarkoituksenani on väittää, että päätös siitä, rakennetaanko Suomeen lisää ydinvoimaloita, ei ole läheskään yhtä tärkeä kuin monet tämän mahdollisesti ydinvoimalle myönteisen päätöksen sisällä tehtävät valinnat ja linjaukset.
Ydinvoimakeskustelua on meillä usein käyty ikään kuin se olisi ensisijaisesti uskonnollinen kysymys. Ydinvoiman vastustajat eivät aina tiedä ydintekniikasta kovinkaan paljon, eivätkä he aina jaksa olla riittävän kriittisiä lähteidensä suhteen.
Toisaalta myöskään ydinvoiman kannattajien ylilyönnit eivät ole olleet kovin älyllisiä tai asiallisia. Luonnontieteen akateemisia oppituoleja – vieläpä täysiä professuureja – hallussaan pitävät ”ydinvoima-asiantuntijat” ovat meillä voineet kenenkään älähtämättä esimerkiksi julistaa, että käytettyä ydinpolttoainetta olisi turvallista vaikka syödä lusikalla sadan vuoden säilytyksen jälkeen.
Ydinvoima ei valitettavasti ole Universaali Kosminen Rakkaus, niin kuin ydinvoiman kiihkeimmät kannattajat tuntuvat usein ajattelevan. Mutta ehkä se ei myöskään ole Suuri Saatana, niin kuin monet vastustajat sanovat.
Ydinvoima on energiantuotantotapa, johon liittyy ympäristön näkökulmasta myös tiettyjä, kiistattomia etuja. Olin itse 1970-luvun lopulta vuoteen 1986 asti ydinvoiman kannattaja, koska ydinvoima ei tuota noki- tai pienhiukkaspäästöjä, sen hiilidioksidipäästöt ovat hyvin pienet, se ei aiheuta happamia sateita ja koska ydinvoimalan radioaktiiviset päästöt olivat vielä tuolloin normaalioloissa selvästi turvevoimaloiden ja hiilivoimaloiden radioaktiivisia päästöjä pienemmät. Kannatan edelleen ydinreaktorien käyttöä avaruustutkimuksessa, aurinkokunnan reuna-alueita tutkivien miehittämättömien avaruusluotaimien voimanlähteenä, tietysti edellyttäen että reaktoreja ei käynnistetä ennen kuin ne ovat edenneet riittävän kauas Maasta.
Vuosi 1986 kuitenkin teki minusta paljon aiempaa varovaisemman. Tšernobylin onnettomuus osoitti, että pelkkä ydinreaktorin grafiittikuoren palo pystyy levittämään ydinvoimalan sisältämää radioaktiivisuutta hyvin laajalle alueelle, tuhansien kilometrien päähän.
Olin Tšernobyliin asti uskonut, kieltämättä hiukan sinisilmäisesti, että ydinvoimainsinöörit olivat tienneet mistä he puhuivat kun he olivat sanoneet ettei mikään mekanismi voisi levittää radioaktiivista säteilyä voimalan välitöntä lähipiiriä kauemmas.
New Yorkin ja Washingtonin terrori-iskut syyskuussa 2001 synnyttivät näkemyksissäni uuden siirtymän kriittisempään suuntaan. Ydinvoimaloihin kohdistuvien terrori-iskujen uhka romutti tuolloin kertaheitolla kaikki ydinvoimalakatastrofin tilastollista todennäköisyyttä koskevat laskelmat. Todella vakavan tapauksen todennäköisyys jossain päin maailmaa seuraavien sadan vuoden aikana saattaakin nyt olla 90 (puhdas arvaus) eikä esimerkiksi 1 tai 0,01 prosenttia (toinen puhdas arvaus).
Ydinvoimalaan kohdistuva terrori-isku voisi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa laajaa mantereenlaajuista tuhoa. Eikä se tietenkään ole ainoa asia jota ydinvoiman kohdalla pitäisi miettiä.
Tämä kirja tuo esille 20 sellaista ydinvoimaan liittyvää valintaa, joista Suomessa ei ole käyty oikeastaan minkäänlaista keskustelua. Mutta joita olisi tärkeä miettiä ennen kuin päätämme rakennammeko vielä lisää ydinvoimaloita.
Olen tuonut esiin joukon ongelmia ja samalla pyrkinyt selvittämään, missä määrin niihin olisi mahdollista löytää turvallisia ja hyväksyttäviä teknisiä ratkaisuja.
Koska asia on ajankohtainen ja kiireellinen sitä koskevien poliittisten päätösten tämänhetkisen aikataulutuksen vuoksi, olen kirjoittanut aiheesta pamfletin enkä perusteellisemmin työstettyä tietokirjaa.
Asian kiireellisyyden vuoksi en ole ehtinyt selvittää kaikkia osakysymyksiä yhtään niin perusteellisesti kuin olisin halunnut. Joissakin tapauksissa kyse on myös ollut siitä etteivät ydinvoimaa tuottavat tai ydinvoimaloita valmistavat yhtiöt ole halunneet vastata kysymyksiini. Olen kuitenkin yrittänyt koko ajan tuoda selvästi esille mitä olen jo saanut selville ja mistä olen edelleen hyvin epävarma."
– Helsingissä, syyskuussa 2009, Risto Isomäki
Lauri Nykopp
Kirjatoukka kun ei ole kalassa tai muuta taidetta tekemässä
Jorma Luhta: Tähtiyöt
Ulkoasu Ritva Kovalainen
Kuvankäsittely Aarnipaja Ky / Petri Kuokka
84 sivua, sidottu, koko 290 x 270 mm
Hinta 42 €
Kustantaja: Maahenki, 2009
Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo: Metsänhoidollisa toimenpiteitä
Kuvat, teksti ja ulkoasu: Kovalainen ja Seppo
Sivumäärä: 200. Koko: 270 x 210 mm. Sidos: lankanidottu
OVH: 43,00 €
Kustantaja: Hiilinielu tuotanto ja Miellotar, 2009
Juulia Jyränki & Harri Kalha: Tapaus Neitsythuorakirkko
Sivut 304, nidottu
Ovh 24.00
Kustantaja: Like Kustannus, 2009
Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat
Sivumäärä: 205s, Koko: 216 x 155 mm
OVH: 23,10
Kustantaja: WSOY, 2009
Risto Isomäki: Kosminen Rakkaus vai Suuri Saatana – 20 päätöstä ydinvoimasta
144 sivua, nidottu
Ovh: 15
Kustantaja: Intokustannus /Like, 2009
