Tradition and Receptiveness – suuntauksia Unkarin nykyvalokuvauksessa
Unkarin Valokuvaajien yhdistyksen sekä Valokuvakeskus Nykyajan Tampereelle tuottama 120 valokuvan näyttely keskittyy tämän päivän unkarilaisten valokuvaajien ns. keski-sukupolveen. Tradition and Receptiveness – suuntauksia Unkarin nykyvalokuvauksessa -näyttely on ensimmäinen unkarilaisen nykyvalokuvan yhteisnäyttely Suomessa.
Näyttelyn on kuratoinut Unkarin Valokuvataiteen museon johtaja Péter Baki. Hänen valitsemansa kymmenen taiteilijaa ovat töissään pyrkineet vuoropuheluun menneen ja nykyisen, perinteisen ja aikalaistaiteen välillä. Tampereella TR54:ssä esillä olevan Tradition and Receptiveness -valokuvanäyttelyn sisältö pyrkii suhteuttamaan tämän päivän unkarilaisen valokuvauksen ilmiöitä suhteessa maan valokuvauksen 1900-luvun maineikkaaseen historiaan.
Yksi näyttelyn osista keskittyy sosiologisiin teemoihin käyttäen Unkarille tyypillisiä kulttuurisia ja valokuvauksellisia muotoja. Lenke Szilagyin ja Tivador Domimniczkyn teokset kuuluvat tähän osioon. Juonelliset tilanteet Szilagyin dokumentissa sijoittuvat yökerhojen hämyiseen maailmaan. Hän väijyy intiimiä, yksityistä elämää, kuvaten sen viihdekeskeistä, pinnallista ja turhamaista maailmaa sen räikeissä sävyissä. Domamniczkyn musta-valkosarja kuvaa Budapestin omaleimaista, elävää juutalaisperinnettä liikkuen menneen ja nykyaikaisen rajamailla.
Näyttelyn toisen osan voisi nimetä matka-kertomuksiksi. Se kuvaa kulttuuriperinteitä ja vaikutelmia Zoltán Vancson, Tamás Dezsön, Àron Sándor Károlyn sekä Zsolt Szamodyn etsimen läpi nähtynä, kuvattavien kanssa myötäeläen, mutta silti konfliktit tiedostaen.
Szamody Zsolt
Kolmas osio näyttelyssä pohjaa kokeellisiin kuvantekotapoihin, mm. fotogrammeihin ja piktoreskeihin. Péter Zsolt Barthan, Imre Drégelyn, Aliona franklin ja Károly Mino Szetin katsontatapa on hyvin erilainen suhteessa näyttelyn muihin osiin. Silti yhtälailla se korosta valokuvan voimaa visuaalisen taiteen osana.
TR54, Satakunnankatu 18, 33210 Tampere.
7.11. – 5.12.2009 ke-pe klo 10-18, la-su klo 12-18 (ma-ti suljettu). Vapaa sisäänpääsy.
Nykyvalokuvan lisäksi Valokuvakeskus Nykyaika esittelee valokuvan mustavalkoisen aikakauden "klassikoita".
Unkarin Valokuvataiteen museon kokoelman 130 klassikkoa. Näyttely esittelee ensi kertaa yhdessä Unkarin ulkopuolella viisi unkarilaistaustaista valokuvataiteen merkkihenkilöä. Aikakauden ja synnyinmaan ohella valokuvaajia yhdistää maailmanlaajuisen maineen luominen emigranttina. Maailmansotien välisenä aikana Brassaï, Robert Capa, André Kertész, László Moholy-Nagy sekä Martin Munkácsi loivat kuvakielen, joka vaikutti valokuvaajien tapaan nähdä asioita. Heidän vaikutuksensa on kiistaton tänäkin päivänä.
Lászlo Moholy-Nagy: From the radio tower Berlin 1928
TR1, Väinö Linnan aukio 13, 33210 Tampere. Sisäänpääsy 5/1 €.
Avoinna ke-pe klo 10-18, la-su klo 12-18 (Huom. 5.12. sulkeutuu jo klo 16)